Vanhempain ilta 8.4
Kokoonnuttiin tiistaina vanhempien kanssa keskustelemaan kuluneesta ja tulevasta kaudesta. Hienosti saimme kulumaan poikien harjoitusajan.
Harjoitusvuorot
Kuluvan kauden harjoitusvuorot sopii valtaosalle hyvin ja lähdetään siitä liikkeelle, ettei päiviin tule muutoksia. Katsotaan, mitä vuoroja seura saa ja mihin aikaan. Luultavasti harjoitusajat alkavat hieman myöhemmin, sillä olemme vanhin nuoriso joukkue.
Kulunut kausi
Kausi alkoi harjoitusturnauksella ja paljon oli kehitettävää monella osa alueella. Syksyn epätasaiset pelit ei antaneet sitä vastinetta mitä toivoimme ennen kauden alkua. Keväälle olin yhteydessä liittoon, että olisimme pelanneet yhdellä joukkueella, sillä pelaaja määrä ei riittänyt kahteen joukkueeseen. (tämä ei enään onnistunut liiton puolesta)
Keväälle saimme tasaisia pelejä ja peli ilme muuttui koko joukkueen näkökulmasta sekä menimme todella paljon eteenpäin. Viime viikonlopun yhteinen turnaus oli joukkueena hieno suoritus ja pelillisesti viimeiset pelit pelaamme Tampereella muutaman viikon päästä.
Kesäharjoittelu
Tämä on mielestäni tärkein asia. Eli voisitte kotona keskustella minkälaisia tavoitteita pojalla olisi seuraavasta kahdesta vuodesta. Tarjottaisiin pojille kaksi eri polkua kehittyä pelaajana. Eli oman mielenkiinnon mukaan edetään. (Lapsen etu edellä 😊)
Pelaaja, joka harjoittelee tavoitteellisesti
Osalla pelaajista on suuremmat tavoitteet kehittyä ja joukkue harjoituksien lisäksi suunnittelen omatoimista fysiikkaharjoittelua ja pallollisia treenejä.
Pelaaja, joka harjoittelee harraste pohjalla
Kaikilla pelaajilla ei ole samanlaisia tavoitteita. Joukkue harjoituksissa kaikilla on samanlaiset tavoitteet, mutta osalla ei riitä mielenkiintoa harrastaa lajia omalla ajalla. Tavoitteellisuus voi tulla tulevan kauden aikana.
Tulevan kauden tavoitteet
Ensi kaudella on yksi joukkue. Peliaika ansaitaan. Harjoitus motivaatio/ peleissä yrittää täysillä (pelaa omalla tasolla). Mennään yhdessä joukkueena peleihin. Kahdella pikkubussilla. Minä ja Miika oltaisiin yhdessä autossa ja yksi aikuinen ajaisi toista autoa. Näin me saadaan lisättyä pelillisiä asioita pelimatkoille ja tiivistettyä joukkuetta. Pelaavat kentät samaan autoon. Puhelimet jätetään kotiin. Minulla ja Miikalla on puhelimet mukana, johon voi soittaa tarvittaessa.
Meillä on muiden joukkueiden valmentajien kanssa suunnitteilla oma ”liiga” virallisen sarjan lisäksi. Näin saadaan enemmän pelejä kaudelle ja pojat kehittyy pelien kautta.
Itselle motivaatio
Juttelen keväällä jokaisen pojan kanssa yhdessä miltä laji tuntuu ja onko intoa jatkaa lajia. Itsellä olisi tavoite, että pojat sitoutuisi kahdeksi vuodeksi joukkueeseen, niin saisimme valmennukselle suunniteltua kahden vuoden projektin. Yhdessä vuodessa ei joukkuetta rakenneta, mutta kahden vuoden päässä tämä joukkue on hyvä, jos saadaan pojat pysymään lajissa. Mikäli tulee paljon vaihtuvuutta, niin se heikentää kehitystä, sillä aina joudutaan aloittamaan tietyllä lailla alusta.
Itselle kaikista tärkeintä on, että jokainen poika jatkaisi lajin parissa ja pyrin saada mahdollisimman tarkan tiedon, minkälaiset tavoitteet jokaisella pojalla on. Pojat saisi ehdottaa kenen kanssa haluaa pelata ja pyritään toteuttamaan niitä yhdellä ehdolla. ”missään harjoituksissa ja pelimatkoilla ei pelleillä”. Reeneihin poikien pitää tulla sillä asenteella, että nyt harjoitellaan seuraavat 1h30min ja sen jälkeen voi pitää kavereiden kanssa omaa kivaa. Pidetään harjoituksissa kuitenkin pilke silmäkulmassa, mutta tosissaan.
Yhteistyö
Tällä kaudella olemme tehneet pientä yhteistyötä SPV:n vuotta vanhempien kanssa, jossa on käynyt Vilho ja Santeri. Tavoitteellisille pelaajille haluaisin jonkinlaista yhteistyötä muiden seurojen kanssa, että näkevät minkälaisia harjoituksia siellä on ja sitä kautta saada lisää motivaatiota oman joukkueen harjoituksiin. Katsotaan tätä asiaa syksyllä tarkemmin.
Bussimatkat
Lähdetään ensikaudella jokaiseen peliin mahdollisuuksien mukaan pikkubusseilla. (Mikäli Välkkilän autot ovat vapaat) Katsotaan minkä hintainen se olisi, mutta uskon 5€:lla/pelaaja selvitään aika pitkälle.
Pelilliset tavoitteet
Ensi kauteen lähdetään hieman ammattimaisemmalla ilmeellä. Jokaiselle vuoden ajalle valitaan tietynlainen teema, johon perustetaan meidän sen hetkinen pelitapa. Syksyllä keskitytään puolustamiseen ja avauspelaamiseen. Eli syksyn tavoite on päästää mahdollisimman vähän maaleja. Kirjoitan otteluennakkoihin, jos tehdään teemaan poikkeavia muutoksia, niin vanhemmat ovat tietoisia, että mitä ne siellä kentällä nyt tekevät.
Poikien omien tavoitteiden mukaiset fysiikkaharjoitukset. Tästä lisää myöhemmin, kun saan asiaa eteenpäin.
Tulevalle kaudelle jokainen kannustaa joukkuettaan. Virheitä tulee ja se kuuluu lajiin, mutta miten me niihin reagoidaan, niin se joko heikentää pelisuorituksia tai vahvistaa. 40vuoden kokemuksella voin sanoa, että se haukkuminen siinä kohtaa ei vahvista joukkuehenkeä.
Varainkeruu
Kauden päätteeksi tili on plussalla about 1500€, riippuu hieman päättäjäisten summasta. Harri ei ole ensikaudella hankkimassa meille isoa kasaa mainospaikkoja ja mikäli jokainen vanhempi ei ole tässä aktiivinen, niin kausimaksu tulee hieman nousemaan. Olen valmis joukkueen kanssa tekemään jonkinlaista kökkää, mutta siihen pitää osallistua vähintään yksi aikuinen jokaisen pojan taustajoukoista. Valmennus tekee aika isoa tuntimäärää, niin toivoisin tällaisiin ”tapahtumiin” yhteishenkeä. Tukkumyyjäiset on syksyllä ja keväällä. Toinen on karkkitukku ja toinen on ”terveellisempi” vaihtoehto.
Haluaisin joukkueelle samanlaiset takin, mutta siihen joudutaan ottamaan isompi omavastuu, mikäli siihen päädytään. ”Tämä on ollut hyvä tuote”.
Tässä pääpiirteittäin mistä keskusteltiin.
Säbäterveisin
Mikael & Miika
24.05.2025 20.35 | Kesäharjoittelu |
28.04.2025 21.16 | Tampereen turnaus |
11.04.2025 13.28 | Vanhempain illan tiivistelmä! |
06.04.2025 18.55 | Lapuan turnaus |
07.03.2025 09.54 | Hienoa taistelua Lapualla!! |
19.02.2025 19.37 | Kevään askelmerkkejä |