Tämän viikon harjoituspelien analyysi
Tällä viikolla lähdettiin pelaamaan harjoitusotteluita Kyyjärvelle ja Lapualle. Kyyjärvelle lähdettiin suurin piirtein ennakkoon toivotulla kokoonpanolla. Vastaan asettui joukkue, jota vastaan olemme pelanneet tasaisia pelejä. Erittäin iso kaukalo ja KyKyn kotiluola ei antanut juurikaan mahdollisuuksia Lapuan pojille ja ensimmäisen erän 7-0 tilanne oli joukkueelle aika lamauttava isku. Toisessa ja kolmannessa erässä pelattiin ajoittain ihan hyvin, mutta käytännössä Lapuan pojilla ei ollut tällä kertaa mahdollisuuksia saada kovin suurta menestystä. Loppulukema 15-1 KyKylle.
Seuraavana päivänä Lapuan kotiluolaan astui sairasteluista kärsivä Konnat. Onnistumisia tuli molemmille joukkueille ja Peli ilme oli pirteämpi edelliseen päivään ja tilastollisesti suurimpia onnistumisia oli Onni Paloniemellä, joka ampui 5 maalia. Toinen onnistuja oli Leevi Mäkiranta, joka ampui kaksi hienoa maalia. Ottelu päättyi tasatulokseen 10-10.
Pelit antoivat meille tärkeää tietoa minkälaisilla kokoonpanoilla otteluihin lähdetään tulevalla kaudella.
Olemme kokoontuneet Miikan kanssa tällä viikolla kaksi kertaa ja suunnitellut syksyn tavoitteita ja jaettu valmennusvastuuta. Tulevalla kaudella pelit ovat kovempia mitä olemme suunnitellut, sillä luvattua haastaja sarjaa ei tälle kaudelle tullut.
Aikataulu ennen ensimmäistä turnausta
Ma 23.9 Pinjan ja Miikan yhteiset harjoitukset
Ti 24.9 Miikan ja Mikaelin lajiharjoitukset
La 28.9 klo 16:45-18 Pelaajahaastattelut ja vapaata pelailua Alanurmon koululla. (Mielellään kaikki paikalle).
Haastattelussa kerrotaan kumpaan joukkueeseen pelaajat kuuluvat tällä hetkellä ja samalla kysytään mitkä ovat pelaajien omat tavoitteet tälle kaudelle.
Ma 30.9 Miikan ja Mikaelin lajiharjoitukset
Ti 1.10 Harjoitusottelu Kykyä vastaan (kokoonpano tulee ensi viikolla)
Ke 2.10 klo 17-18 joukkuepalaveri kirjaston kokoustilassa.
La 5.10 Kotiturnaus Ritavuorella.
Terveisin
Mikael ja Miika
05.10.2024 22.39 | Kotiturnaus 5.10 |
21.09.2024 23.11 | Harjoitusotteluiden yhteenveto |
11.09.2024 20.55 | Kasvuikäisen urheilevan nuoren ja terveellisen kehityksen tukeminen |
01.09.2024 15.37 | Kotiturnaus |
23.08.2024 22.04 | Syksyn tunnelmia |
04.08.2024 19.39 | Uusi kausi ja uudet kujeet |